Jälkiä

Eilen käytiin vetämässä verijälki Aikolle. Tänä aamuna Aiko sai ajaa sen. Aikosta huomasi hyvin, milloin hän pysyi jäljellä. Aiko eteni kuin Singer kuono lähellä maata. Ryteikössä jälki katosi. Aiko haahuili ja katsoi sitten minua pyytäen apua. Katsoin ohi, koska Aikon pitää oppia ratkaisemaan asia itse. Metsätien ylityksessä jälki katosi taas, mutta siinä autoin uudelleen jäljelle. Jäljen loppuosa oli harvaa metsää. Aiko haistoi jo kaukaa hirven jalan ja meni sinne ilmavainulla.

Jäljen pituus oli 340 m ja aikaa kului 12 minuuttia. Aiko omi hirven jalan niin, että minua vähän arvelutti mennä ottamaan jalka pois. Aiko aamuruoka oli myös kaadolla. Siirsin ruoan sivuun ja Aikon syödessä Jaska korjasi sorkan kassiin.

Ronjalle tehtiin 480 metriä pitkä jälki tänä aamuna ja hän sai jäljestää sen vajaan tunnin vanhana. Se oli niin helppo Ronjan mielestä. Kulmat menivät tarkasti. Keppien sijaan olin laittanut yrttipurkeissa lihapullan paloja, mutta ne eivät kiinnostaneet niin paljoa kuin jälki. Ronja ei laittanut kuonoaan maahaan, juoksi vaan niin paljon kuin annoin jälkiliinaa.

Ronjalle pitäisi tehdä paljon pitempi ja vanhempi jälki seuraavalla kerralla. Hirvenmetsästys alkaa pian, joten en tiedä, uskaltaako metsään mennä. Hirvikärpäset ovat myös syksyn riesa, mutta tällä kertaa löysin vain yhden  kärpäsen eilen.

MEJÄn jatkokurssilla

Tämä viikonloppu meni metsässä. Sain Jaskan mukaani MEJÄn  jatkokurssille. Kurssin tavoitteena oppia tekemään jälkiä karttaa ja kompassia käyttäen ja tehdä pitempiä jälkiä kuin alkeiskurssilla. Minä en osaa suunnistaa. Jaska taas vanhana partiolaisena osaa käyttää karttaa ja kompassia.

Kurssille oli kolme koirakkoa. Se alkoi eilen niin, että saimme käteemme kartat, joihin piti suunnitella kaikille koirille jäljet. Halusimme Aikolle noin 300 metriä pitkän jäljen. Yksi koirakoista aikoi mennä kesäkuussa kokeeseen ja halusi 900 metrin jäljen. Kun jäljet oli suunniteltu kartalle, siirryimme metsään. Minä ja Jaska teimme kaksi jälkeä, toinen kaksikko teki jäljen Aikolle. Jaska oli ladannut puhelimeensa Finland Topography -sovelluksen, joka auttoi meitä pysymän kartalla. Jäljellä käytettiin hirven verta.

Aikon jäljentekijät kertoivat, että metsässä oli tehty harvennushakkuuta ja että siellä oli ollut hankala liikkua. Sieni "Lyyli" oli hyppinyt kovasti. He olivat hukanneet kartan, mutta onnistuneet tekemään jäljen suurinpiirtein sinne minne se oli suunniteltukin. Koska maasto oli hankala ja rouva oli kovin uupunut Aikon jäljenteosta, hänkin halusi vain 300 metrin jäljen koiralleen.


Tänä aamuna satoi, kun ajoimme metsään. Minua vähän hermostutti, osaako Aiko jäljestää, koska tänä keväänä ei ole tehty vielä ainuttakaan jälkeä. Kaatosateessa Aiko ei suostu edes lähtemään autosta. Ja sitten se hankala maasto...

Aiko jäljesti ensimmäisenä. Sade onneksi taukosi.  Jäljen alku meni hyvin. Aiko nuuskutteli makuun. Eteni ripeästi, mutta sitten jälki katosi. Aiko etsi ilmavainulla, katsoi minua, pyysi apua. Nosti etutassua. Lopulta Aiko löysi taas jäljen. Seuraavan makuun Aiko merkkasi samalla tavalla kuin lähdön. Mutta makuun jälkeen Aiko sekosi. Hän lähti kuin kissan perään jonnekin ihan väärään suuntaan. Makuulla oli siis käynyt yön aikana joku eläin. Kutsuin Aikon takasin jäljelle. Aiko palautui nopeasti, minkä kouluttajakin muisti mainita. Välillä jälki taas hävisi. Aiko söi heinää, kävi juomassa vettä lätäköstä, kävi pissalla. Kaikki nämä olivat sijaistoimintoja. Maastossa oli paljon kaadettuja koivuja, joiden yli Aiko joutui hyppimään. Liina tarttui risuihin ja kantoihin. Aiko ihmetteli, miksi nykäisin liinasta. Voi elämä! Minä mietin, päästäänkö koskaan jäljen loppuun.

Toisen makuun Aiko ohitti, mutta löysi itse jäljen kulman jälkeen taitavasti. Loppumatkalla oli hyviäkin pätkiä, joilla Aiko eteni ripeästi. Jäljen päässä kaadolla oli hirven sorkka peiteltynä ja Aikon ruoka. Sorkka oli suuri aarre, jota Aiko haisteli tarkkaan. Lopulta Aiko suostui syömään ruokansa, mutta kenenkään vieraan en olisi antanut koskea sorkkaan. Sen verran jännittyneenoloinen hän oli.

Saimme ohjeeksi tehdä piilomerkattuja jälkiä, jotta minä opettelisin luottamaan enemmän koiraani. Seuraava jälki voisi olla lyhyempi kuin tämänpäiväinen, ja yksi makuu välillä riittää. Jäljestämisen voisi videoida, jotta minä näkisin, miten minä toimin jäljellä. Opin, miltä Aiko näyttää seuratessaan verijälkeä ja miltä Aiko näyttää, kun hän alkaa jäljestää riistaa. Aiko osaa käyttää myös ilmavainua.

Kun pääsimme iltapäivällä kotiin, meillä oli hyvin raukea ja sikeäuninen koira.

Nenätreenejä

Eilen aamulla kävin tekemässä Ronjalla jäljen, jolle laitoin yrttipurkeissa lihapullan palasia. Samalla tein Aikolle lyhyen jäljen. Laitoin joka toiselle askeleelle Natural Menun nappulan ja loppuun aamuruoan.

Aiko sai ajaa ensin jäljen. Aluksi hän oli niin tohkeissaan, että juoksi makupalojen yli. Muutaman metrin jälkeen Aiko ymmärsi laittaa nenän maahan ja suurin osa makupaloista löytyi.

Ronjan jälki vanheni tunnin. Ronja kävi kuumana jo, kun ajettiin metsään päin. Hän oli samanlaisessa mielentilassa kuin agilityssä ja se ei tiedä hyvää jäljellä. Miten jäljestys voi olla niin ihanaa?

Ronja löysi jäljen janalta ja lähti oikeaan suuuntaan. Vauhtia oli niin, että jouduin jarruttelemaan. Purkit löytyivät. Kulmissa Ronja osasi lähteä oikeaan suuntaan. Puolen välin jälkeen (noin 200 m) Ronja rauhoittui ja nenä pysyi paremmin maassa. Kaiken kaikkiaan jäljestys oli hirveää koheltamista.

Löysin  purkin verta pakastimesta, joten päätin käydä tekemässä vielä verijäljen vanhenemaan Aikoa varten. Tänään puolen päivän maissa jälki oli vuorokauden vanha. Aiko jäljesti tosi hyvin! Tuomarikin olisi pysynyt perässä. Vauhtia oli sopivasti. Aiko nuuskutteli makaukset huolella. Kiia oli keräämässä merkkejä pois ja kysyi minulta jotakin. Aiko häiriintyi siitä ja kääntyi katsomaan minua. Mietin, mitä pitäisi tehdä. En sanonut mitään ja Aiko jatkoi jäljestämistä. Jäljen päässä oli tänäänkin aamuruoka. Siitä jälkitreenistä jäi hyvä mieli!

Viikonlopun kuulumiset

Perjantai-iltana matkustimme Hämeenkoskelle. Ystäväperheemme oli ostanut sieltä kesämökin. Ilta oli ihanan tyyni. Kaunista oli, mutta myös hyttysiä :)

Aiko viihtyi hyvin rannassa.

 Syy oli varmaankin tässä.

Ronja ui ihmeen vähän. Ehkä ranta oli vieras ja liian matala.

Lauantaina lähdimme omalle mökille. Matkalla pistäydyimme CityMarketissa ja ostimme myös verta. Heti mökille päästyämme kävimme tekemässä molemmille koirille verijäljet. Vähän jännitti, kuinka Ronja jäljestää verijäljen. Kun esittelin Ronjalle verisen sienen, Ronja väisti kauemmas. Kun Aikolle ensimmäisen kerran esiteltiin verinen sieni, Aiko nappasi siihen kiinni hampailla.

Sunnuntaiaamuna ajoimme 18 tuntia vanhentuneet jäljet. Aiko pysyi kohtalaisen hyvin jäljellä. Tarkempikin se olisi voinut olla. Ronja jäljesti ensimmäisen kolmanneksen todella hyvin nenä maassa. Makaus oli Ronjalle vain selkeä kulma. Loppumatkasta Ronja nosti kuonon maasta ja haahuili. Olisikohan jälki ollut niin helppo, ettei nenää tarvinnut pitää kunnolla maassa? Molempien koirien jäljet olivat noin 150 m.

Ronja ui. Aikokin ui. Heillä on vain se ero, että Ronja ui, koska uiminen on hauskaa, mutta Aiko ui vain jos on jokin syy uida. Aiko ui hakemaan lelua. Heitimme myös riistapukkia, ja sitäkin Aiko toi noin 3-4 metrin päästä.

Aikon agility alkoi vihdoinkin

Tänään vihdoinkin Kati pääsi aloittamaan Aikon kanssa PORSKin agilityn alkeiskurssin. Ohjelmassa oli esteisiin tutustumista. Puomin alastulolla harjoiteltiin kontaktia. Putkia oli kaksi. Aiko oli mennyt reippaasti myös mustan putken. Koska kaikki koirakot olivat jo jollakin tavoin tutustuneet agilityyn, harjoiteltiin myös eteenlähettämistä.

Kun Kati ja Aiko olivat harjoituksissa, kävin ostamassa Etolasta vaahtomuovipatjan paloja verijälkeä varten. Nyt on valjaat, jälkiliina, naru, sieni ja pyykkipoikia jäljen merkitsemiseen, sekä hyttyskarkotetta. Verta saa kaupasta. Yksi juttu vaan puuttuu: aika, jolloin ehtisi kahtena peräkkäisenä päivänä metsään.

Tutustuttiin MEJÄän

Mäntsälän koirakerho järjesti kahden illan (maanantai-tiistai)  MEJÄ-kurssin. Maanantaina aloitettiin tunnin luennolla, jossa käytiin läpi keskeiset käsitteet (kaato, hukka, makaus) ja MEJÄ-kokeen kulku. Sitten mentiin metsään tekemään koirille verijäljet. Aikollekin tehtiin 300 metrin jälki. Minä olin  mukana tekemässä kultaiselle noutajalle jälkeä.

Aikolle näytettiin verinen sieni. Kun kouluttaja esitteli sitä Aikolle ja veti sitä perässään, Aiko ripeänä koirana ehti napata sienen suuhunsa! Aiko sai jäljestää noin 10 metrin jäljen, jonka päässä oli iltaruoka. Sen Aiko jäljesti tarkasti.

Eilen illalla mentiin ajamaan jäljet. Kouluttaja oli käynyt päivällä lisäämässä verta makauksille. Hän vei jäljen päähän sekä hirvensorkan että iltaruoan. Oli mielenkiintoista nähdä, miten Aiko jäljesti. Alkumatkalla Aiko hukkasi kerran verijäljen ja lähti seuraamaan jotakin muuta jälkeä. Kun olimme lähestymässä  ensimmäistä makausta, Aiko rupesi syömään heinää. Kouluttaja arveli, että se oli sijaistoimintaa, joka johtui siitä, että Aikon mielestä oli vähän liian jännää.

Ensimmäisen makauksen Aiko näytti hyvin ja jatkoi siitä itsenäisesti jäljelle. Polun ylitys tuotti vaikeuksia, koska siinä sieni oli nostettu ylös, ja toisen makauksen jälkeen jäljen löytämisessä piti auttaa. Kun pääsimme kaadolle, Aiko meni nuuskimaan hirvensorkkaa. Aikon oli vaikea päättää, söisikö ruoan vai hirvensorkan, mutta päätti sentään syödä ruokansa.

Metsässä oli paljon hyttysiä, mutta niistä huolimatta pitäisi tehdä jälkiä. Seuraavan kerran tehdään vähän lyhyempi jälki kuin 300 metriä.

Ajattelin kokeilla verijälkeä myös Ronjalle. Saa nähdä, mitä hän siitä pitää. Ronjan mielestä tavallisenkin jäljen (pk-jäljen) seuraaminen on mielettömän kivaa. PK-jäljen kilpailumielessä lopetin, kun kerran harjoituksissa  huomasin, että hirvenjälki oli kiinnostavampi kuin ihmisen jälki.